Ruokinnan ravinnetaseesta eli karjataseesta selviää, kuinka paljon eläinten syömien rehujen ravinteista siirtyy tuotteisiin ja mikä määrä niistä jää lantaan.

Tase lasketaan vähentämällä syötettyjen rehujen ravinnemääristä eläintuotteiden ravinnemäärät.

Jos eläinmäärä tai niiden paino on muuttunut laskentakautena, pitää se tietysti huomioida. Rehujen hävikit on arvioitava laskentaa varten, ne eivät mene karjalle eivätkä kuulu taseeseen. Käytännössäkin rehujen hävikki menee karjan ohi lantalaan.

Kasvaviin eläimiin sitoutuneet ravinteet huomioidaan laskemalla elopainon muutos. Karjasuojan sisällä tapahtuvaa ravinteiden siirtoa esimerkiksi emältä vasikalle ei lasketa taseeseen.

Karjatase kertoo ruokinnan energia- ja valkuaistasapainon onnistumisesta. Jos ravinteita hukkaantuu enemmän kuin eläinlajilla keskimäärin, voi syytä etsiä ensin rehustuksesta. Parhaissa karjoissa päästään typellä ja fosforilla 30 % hyötysuhteeseen, heikkona voidaan pitää alle 20 % hyötysuhdetta.

Typen hukkaantumiseen vaikuttaa eniten energian ja valkuaisen saanti rehuannoksessa. Fosforin suuri poistuma lantaan kertoo ehkä kivennäisten liiasta saannista. Kaliumista nauta hyödyntää vain 10 %. Kaliumia on paljon säilörehussa.

Luotettavan taseen laskeminen edellyttää täsmällisiä lähtötietoja - tosin kotieläinten rehuista on useimmiten saatavilla tarkat analyysit. Jos kotoisia rehuja ei ole analysoitu, tai rehut eivät ole tasalaatuisia tai jos määrät arvioidaan väärin, tasetulos vääristyy.

Täsmällistäkään tulosta ei aina pystytä hyödyntämään, sillä eläimen hyvinvointiin ja rehun hyväksikäyttöön vaikuttavat niin monet tekijät, ettei niitä aina ole helppo löytää.