Luomulypsylehmän ruokinnan perustana on sulavuudeltaan ja säilönnälliseltä laadultaan hyvä säilörehu, jonka määrä mahdollistaa vapaan ruokinnan. Perussäilörehun raaka-aineena käytetään nurmien ja apiloiden seosta, missä tavoiteltava apilapitoisuus on 30-50 % sadon kuiva-aineesta. Suotuisissa olosuhteissa voidaan seoksessa käyttää myös sinimailasta tai vuohenhernettä. Säilörehun korjuuajankohta tulee ajoittaa siten, että päästään vähintään D-arvoon 68, raakavalkuaispitoisuus sijoittuu välille 14-17% ja syönti-indeksi on vähintään 108. Tällöin hyvät maitotuotokset onnistuvat myös luomuruokinnalla.

Lypsyssä oleville lehmille tarjotaan hyvälaatuista säilörehua vapaasti. Tämä tarkoittaa, että sitä jää hieman tähteeksikin. Säilörehun pitää säilyä ruokintapöydällä maittavana, mihin pyritään usealla jakokerralla, pitämällä rehunjakolaitteistot puhtaina ja panostamalla säilönnälliseen laatuun.

Täydennystä perusrehuun saadaan yksivuotisilla säilörehuseoksilla, joihin tavoitellaan hyvää valkuaispitoisuutta virnojen, vihantaherneen tai härkäpavun avulla. Yksivuotisten korjuuajankohta on parhaimmillaan, kun seoksen vilja on taikinatuleentumisasteella. Tällöin rehun sulavuus ja maittavuus ovat kohdallaan ja jyvien kautta mukaan saadaan myös tärkkelystä ja siten energiaa. Pelkkää viljaa sisältävä kokoviljasäilörehu soveltuu paremminkin umpilehmien ja hiehojen ruokintaan.

Kesäkaudella lypsylehmät saavat mahdollisimman paljon tarvitsemastaan rehusta laitumelta. Monivuotisten laidunnurmien kasvua täydentävät yksivuotiset nurmet, jotka tuottavat satoa keski- ja loppukesällä. Laidunkaudella lisäruokintana voidaan antaa myös säilörehua ja pitää lehmiä laitumella vain osan aikaa vuorokaudesta.

Väkirehun osuus saa luomulehmän ruokinnassa olla maksimissaan 40% päivittäisestä rehun kuiva-aineesta. Poikimisen jälkeen väkirehun osuutta voi nostaa 50%:iin 3 kuukauden ajaksi, mikäli tästä on maininta eläintenhoitosuunnitelmassa. Väkirehustuksen pohja on hyvälaatuinen vilja, joka tuo ruokintaan energiaa.

Lisävalkuaista saadaan tarpeen mukaan rypsistä, herneestä ja härkäpavusta. Sisällöltään paras valkuaisrehu on rypsi, mutta sen käyttöä luomutuotannossa monesti rajoittaa korkea hinta. Rypsin siemen joko kylmäpuristetaan tai rikotaan valssimyllyllä, sillä kokonainen siemen ei sula lehmän mahoissa. Molemmilla käsittelytavoilla jää rypsiin jäljelle runsaasti rasvaa, mikä huomioidaan käyttömäärissä.

Herne ja härkäpapu sisältävät kohtuullisen määrän tärkkelystä, minkä vuoksi pienennetään vastaavasti vilja-annosta. Herneen ja härkäpavun valkuaisen pötsihajoavuus on suurempi kuin rypsillä, joten ne sopivat parhaiten täydentämään säilörehua, jossa on hyvä energia-arvo ja suhteellisen vähän valkuaista. Markkinoilla on tarjolla myös luomulehmien ruokintaan soveltuvia teollisia täydennysrehuja (täysrehu, puolitiiviste, tiiviste).

Luomulypsylehmän ruokinnan täydentää kivennäisruokinta. Kivennäisruokinta mietitään aina säilörehun kivennäisanalyysin pohjalta, jotta se vastaa lehmän tarpeita eri tuotantovaiheissa. Erityisesti huomioidaan riittävä seleenin saanti ja sen vuoksi suositaan valmisteita, joissa on mukana orgaaninen seleeni. Myös vitamiinitarpeen täyttyminen varmistetaan - tarvittaessa lehmille voidaan antaa synteettisiä A-,D- ja E-vitamiineja.

Hyvän lypsylehmän kasvatus alkaa jo vasikasta. Vasikoille annetaan juottokaudella riittävästi täysmaitoa ja sen rinnalla myös hyvälaatuista säilörehua sekä väkirehua. Erityisesti alle puolivuotiaiden vasikoiden ruokinnan riittävästä valkuaispitoisuudesta huolehditaan, jotta kasvu pysyy hyvänä. Kasvava nauta kehittyy hyväksi karkearehun hyödyntäjäksi, kun sillä on aina tarjolla jotain pureksittavaa. Karkearehun laatu säädetään niin, etteivät varsinkaan tiineet hiehot pääse lihomaan. Isoille hiehoille ja umpilehmille onkin hyvä olla tarjolla vähempienergistä kokoviljasäilörehua taikka heinää. Kun ruokintapöydällä on aina jotain ”virikettä”, pysyvät eläimetkin rauhallisempina.

Hyvälaatuisen juomaveden saanti on tärkeää kaikille eläimille, erityisesti korkeassa tuotoksessa oleville. Kaikkien eläinten vasikasta lähtien tulee päästä vapaasti juomaan vettä tarpeensa mukaan, myös arvoasteikossa alimman. Luomutiloilla noudatetaan samoja eläinsuojelumääräyksiä kuin tavanomaisillakin tiloilla ja niissä on määritelty mm. juomapisteiden minimimäärä.

Ruokinnan suunnitteluun ja seurantaan saa apua ProAgrian luomutuotantoon perehtyneiltä maitotilaneuvojilta.

Emolehmien ruokinnan perusteet ovat pitkälti samat sekä tavanomaisessa että luomutuotannossa. Suurin ero on rehujen tuotantotavassa, eikä varsinaisessa ruokinnan toteutuksessa.

Emolehmien umpikauden ruokintaa varten tehdään kokoviljasäilörehua tai myöhäisemmällä asteella korjattua apilanurmisäilörehua, jonka D-arvotavoite on 65. Karkearehun raakavalkuaispitoisuuden tulee mielellään olla vähintään 12%, jotta sikiö kehittyy kunnolla, eikä emon tarvitse käyttää omia valkuaisvarastojaan. Erityisesti tämä huomioidaan nuorten, vielä kasvussa olevien emojen kohdalla. Mahantäytteeksi tarjolla voi olla lisäksi heinää tai hyvälaatuista olkea, sillä eläimet pysyvät rauhallisempina kun niillä on jotain tongittavaa. Hyväkuntoisille vanhemmille emoille voidaan umpikaudella syöttää myös säilörehua, jonka D-arvo on alempi.

Imetyskautta varten tehdään hyvää säilörehua, jonka D-arvotavoite on 68-70 ja raakavalkuaistaso 14-16%. Samaa säilörehua voidaan antaa tarvittaessa laidunkaudella vasikoiden lisärehuksi sekä talvella nuorille kasvaville naudoille.

Laidunnurmella on suuri merkitys emolehmien ruokinnassa, koska laidunkausi on monesti pitkä. Laidunnurmi on myös tuotantokustannuksiltaan selvästi edullisin rehu. Tämän vuoksi laidunkierron ja laidunten kasvustojen suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa. Emot pystyvät hyvin hyödyntämään erilaisia perinnebiotooppi- ja maisemanhoitoaloja, mutta niiden tueksi järjestetään myös riittävästi peltolaidunta.

Vasikoiden karkearehun saanti on turvattava koko kesän ajan ja tarvittaessa annettava niille lisärehua. Vasikoiden lisäruokinnan tarve korostuu laidunkauden lopulla, jolloin viimeistään mukaan otetaan myös vasikkapiiloista annettava väkirehulisä. Monivuotisten laidunten kasvun hiipumista keskikesällä voidaan täydentää yksivuotisilla laidunnurmilla sekä säilörehun odelmilla.

Jos karkearehut ovat eläinten tarpeiden mukaisia, on väkirehun käyttö emolehmille vähäistä. Lähinnä sitä tarvitaan vasikoiden lisäruokintaan laidunkaudella, vierotettujen vasikoiden ruokinnassa ja huonolla säilörehulla ruokittaessa myös nuorille emoille. Väkirehuna käytetään yleensä ohraa tai kauraa, jolloin lisävalkuaista voidaan tarvittaessa järjestää syöttämällä hernettä, härkäpapua tai rypsiä. Valkuaisrehut ovat kuitenkin yleensä sen verran hintavia, että on kannattavampaa tehdä kunnollista säilörehua.

Eläinten juomaveden saannin suhteen luomutiloilla ei ole erityisiä määräyksiä, vaan tiloilla noudatetaan kaikkia tiloja koskevia eläinsuojelupykäliä. Niiden mukaan riittävä juomaveden saanti on aina turvattava - sekä kuumina kesäpäivinä laitumella että paukkupakkasissa kylmäkasvattamossa. Veden on oltava kaikkien saatavilla pikkuvasikasta isoon siitossonniin ja arvoasteikossa alimmallakin portaalla oleville.

Kivennäisruokinta tulee emolehmätilallakin muistaa ympäri vuoden! Parhaiten tarpeen mukaiseen kivennäisannokseen päästään selvittämällä pohjatiedoksi säilörehun kivennäispitoisuus. Luomutuotannossa suositellaan orgaanista seleeniä sisältäviä valmisteita.

Kannattava lihanaudan kasvatus edellyttää erityisesti luomutuotannossa hyvälaatuisen säilörehun tekemistä. Tavoitteena on säilörehu, jonka D-arvo on 68 - 70, raakavalkuaispitoisuus 14 - 17% ja säilönnällinen laatu erinomainen. Lisäksi säilörehua tarvitaan määrällisesti riittävästi, jotta rehun vapaa syöttö mahdollistuu. Mikäli oman tilan pelloilta ei saada riittävästi säilörehua, voidaan siitä osa korjata myös yhteistyötilalta.

Karkearehulisäksi käy myös esim. nurmen perustamisen yhteydessä korjattava palkokasvipitoinen (virna, herne, härkäpapu) kokoviljasäilörehu. Kokoviljasäilörehun avulla on mahdollista saada runsaasti maittavaa, valkuaispitoista massaa lihanautojen ruokintaan, kun käytetään oikeita siemensuhteita ja ajoitetaan korjuu oikein.

Laidunrehu on osa kaikkien luomunautojen ruokintaa. Sonnienkin laidunnus onnistuu, jos tilalla on siihen mielenkiintoa. Riittävä laidunrehun määrä, reilu pinta-ala, väljät kulkureitit ja hyväkuntoiset aidat ovat onnistumisen edellytykset. Tuotantoehtojen mukaan on yli vuoden vanhoja sonneja mahdollista ulkoiluttaa myös tarhassa, jolloin niiden ympärivuotinen säilörehuruokinta on yksi vaihtoehto.

Väkirehun osuus voi luomulihanaudan ruokinnassa olla maksimissaan 40% päivittäisen rehuannoksen kuiva-aineesta. Väkirehuna käytetään ohraa, kauraa, vehnää ja näiden seoksia. Tärkeintä on, että vilja on laadultaan hyvää ja hehtolitrapaino kohtuullinen - kevyttä viljaa ei juuri kannata syöttää.

Lisävalkuaisrehun käytön taloudellisuus tilatasolla tulee laskea tarkasti, koska ostorehujen hintataso on usein korkea.

Herne, härkäpapu tai rypsi voi olla tarpeen jos:

• säilörehun säilönnällinen laatu on heikko
• säilörehun sulavuus on heikko (D-arvo alle 65)
• säilörehun raakavalkuainen on alle 12%
• käytetään pelkkää kokoviljasäilörehua, olkea tai heinää
• väkirehuprosentti on alle 25 - 30 % kuiva-aineesta
• alle 6 kk:n ikäisille / alle 200 kg:n painoisille tai roduille, joilla on hyvä kasvupotentiaali (Ch, Li, Si).

Lihanaudoille annetaan sopivia kivennäis- ja hivenainelisiä siinä missä muillekin naudoille. Myös seleeni ja vitamiinit ovat tärkeitä. Vapaa juomaveden saanti turvataan kaikissa olosuhteissa.

Luomulihanaudan kasvatuksessa pyritään hyvään kasvuun kuten tavanomaisessakin tuotannossa. Toisaalta teurastamot vastaanottavat luomunautaa mieluiten tasaisesti ympäri vuoden kohtuullisen kokoisissa erissä, joten teuraiden odotusajat saattavat joskus venyä pitkiksikin. Teuraaksilähdön rytmitys on tärkeää suunnitella jo ennakkoon ostajan kanssa ja sopeuttaa ruokintaa tarvittaessa sen mukaisesti.