Sisällysluettelo

Luomutuotteiden valmistaminen

Luonnonmukaisen tuotannon yhteydessä valmistustoiminta voidaan jakaa kolmeen kategoriaan:

Kaikkien luomutuotteita valmistavien, pakkaavien ja/tai etiketöivien toimijoiden on kuuluttava luonnonmukaisen tuotannon valvontaan. Valmistustoiminnan osalta valvontaa suorittavat Eviran lisäksi ELY-keskukset.

Vähäistä käsittelyä on omien tuotteiden pakkaus, alhaista jalostusta esimerkiksi myslin sekoittaminen omista aineksista ja elintarvikkeiden valmistusta on muiden kuin omien tuotteiden vastaavanlainen käsittely tai kun tuotteisiin lisätään tavanomaisia ainesosia.

Vähäinen käsittely ja alhainen jatkojalostus tarkastetaan maksutta luomutarkastuksen yhteydessä.

Jatkojalostus

Luomujalostuksen tavoite on pitää alkuperäisen raaka-aineen hyvä maku ja luonnollinen laatu loppukäyttäjälle saakka. Siksi luomukaurahiutaleita ei höyrytetä eikä luomujalosteisiin lisätä säilöntäaineita, vaikka myyntiaika näin lyheneekin. Luomumaitoa ei homogenoida, joten maidon kerma nousee pintaan. Myös tuoreus ja paikallisuus ovat tärkeitä.

Luomujatkojalostustuotteiden maatalousperäisistä raaka-aineista 95 % tulee olla luomutuotettuja. Mukaan ei siis lasketa esimerkiksi vettä eikä suolaa. Jatkojalostusprosessit ovat hellävaraisia.

Luomutuotteissa on sallittu vain kymmenesosa tavanomaisen tuotannon lisäaineista eikä kemiallisia kasvinsuojeluaineita käytetä lainkaan. Myös geenimuuntelu on kiellettyä. Niinpä luomutuotteiden käyttäminen on varmin tapa välttyä niiltä kaikilta.

Paikallisuus

Parhaimmillaan luomutuotteet ovat peräisin paikallisilta tuottajilta ja siksi tuoreita. Luomun idean mukaista on myös vihannesten ja marjojen käyttö niiden parhaan sesongin mukaan. Tuotujen luomuhedelmien ostaminen tukee viejämaan luonnonmukaista tuotantoa.

Luomutuotannon tavoite on tiivis yhteys kuluttajien ja tuottajien välillä. Se ilmenee mm. tilamyynnin yleisyytenä luomutiloilla. Yleisin luomutuotteiden myyntipaikka on silti meillä ja muissakin pohjoismaissa tavallinen ruokakauppa.

Valvottu tuotanto ja luomumerkit

Kaikki myynnissä olevat luomuelintarvikkeet ovat peräisin valvotusta tuotannosta. Sen tunnuksena käytetään erilaisia luomumerkkejä.

Elintarvikkeiden lisäksi luomuehdoin voidaan valmistaa myös pellavaisia, villaisia tai puuvillaisia vaatteita ja myös viinejä, olutta ym. alkoholijuomia.

Lisätietoja