Kasvihuonetuotanto

Miksi luomua?

  1. Järjestetyn listan osa Ympäristö- ja terveystietoisten asiakkaiden määrä kasvaa tasaisesti.
  2. Luonnonmukainen kasvihuonetuotanto on tapa vastata asiakkaiden kysyntään.
  3. Luomukasvihuonetuotannossa ei käytetä kemiallisia typpilannoitteita, joiden valmistus vaatii runsaasti öljyä.
  4. Luomukasvihuonevihannesten sisäisen laadun on havaittu olevan erilainen ja monessa suhteessa parempi kuin tavanomaisessa tuotannossa. Esimerkiksi salaatin nitraattipitoisuuksien määräksi on mitattu vain noin 1/100 osa tavanomaisen kasvihuonesalaatin nitraattipitoisuuksista. Liiallinen nitraatin saanti on ihmiselle haitallista.
  5. Lannoitustapa vaikuttaa tuotteiden makuun. Luomutomaattia pystyy syömään moni sellainenkin kuluttaja, jolle tavanomainen tomaatti ei sovi. Samoin luomukurkun tai salaatin maku on erilainen kuin tavanomaisessa tuotannossa.
  6. Luomukasvihuonetuotanto toteuttaa tehokkaasti kierrätysperiaatetta. Erityisesti sellaisissa maissa kuin Hollanti, joissa on runsaasti sekä kotieläin- että kasvihuonetuotantoa, luomukasvihuonetuotanto tarjoaisi tehokkaan tavan lisätä ravinteiden kierrätystä ja vähentää huuhtoumia.

Luomukasvihuonetuotanto Suomessa

Suomessa on luonnonmukaista kasvihuonevihannesviljelyä noin kuuden hehtaarin alalla, joka on pysytellyt paikoillaan vuosikymmenen ajan. Luomukasvihuonetuotannon laajentumista ovat hidastaneet viljelijäkyselyiden mukaan epävarmoiksi koetut markkinat, epäily viljelyn kannattavuudesta ja epävarmuus EU-tason luomukasvihuonesäännöstön tulevaisuuden näkymistä. Tuotanto on hyvin voimakkaasti keskittynyttä niin, että kolme suurinta yritystä tuottaa arviolta puolet tuotannosta. Suurimmat tuottajat käyttävät pääsääntöisesti niin sanottua pohjamaasta eristettyä kasvualustaa, mutta pienemmissä kausihuoneissa maapohjaviljely on tavallisin kasvatustapa. Tärkeimmät viljelykasvit ovat tomaatti, ruukkusalaatit, kirsikkatomaatti ja kurkku sekä mausteista basilika ja rucola.

Koristekasveja ei meillä eikä juuri muuallakaan viljellä suuressa mitassa luonnonmukaisesti, koska kuluttajat eivät samalla tavalla miellä saavansa hyötyä tuotteen luonnonmukaisuudesta. Sen sijaan luomutaimia tuotetaan vihanneksista, marjoista ja perennoistakin, sillä luomusääntöjen mukaan viljelijöiden tulee valita luomutaimet, jos niitä on kotimaassa saatavilla.

Avomaanviljelyn ja kasvihuonetuotannon väliin ovat tulleet ns. tunnelihuoneet, joilla voidaan tehdä avomaakasvien sadonajoitusta ja jotka toimivat lähes kuten kevyet kasvihuoneet. Niille ei kuitenkaan ole mahdollista saada kasvihuonetuotannon pinta-alatukia. Suomessa ei ole erillistä kasvihuonetuotannon luomutukea, joten lisäkustannukset on katettava tavanomaista tuotantoa korkeammilla myyntihinnoilla.

Myyntikanavat

Suurin osa luomukasvihuonetuotannosta myydään tavallisten markettien vihannestiskeiltä. Suurimmilla tuottajilla onkin yleensä toimitussopimukset keskusliikkeiden kanssa ja tuotanto on käytännössä lähes ympärivuotista. Pienimuotoisesti luomukasvihuonetuotteiden myyntiä on kokeiltu muun muassa Ruotsiin. Pietari on kiinnostava kasvavana luomukasvihuonetuotteiden markkina-alueena, mutta Venäjän taloustaantuma, pakotteet ja vastapakotteet, heikko ruplan kurssi ja venäläisyritysten rahoitusvaikeudet ovat vaikeuttaneet elintarvikkeiden vientiä Venäjälle. Suomeen myös tuodaan joitakin luomukasvihuone-tuotteita, muun muassa Italiasta ja Israelista, pääsääntöisesti silloin kun vastaavaa kotimaista tuotantoa ei ole riittävästi tarjolla.

Kausihuoneista, joiden kasvatuskausi jää alle 7 kk:n, sato myydään yleensä suoramyyntinä tai lähiseudun kauppojen tai torien kautta.

Hinnat ja satotasot

Luomukasvisten tuottajahintoja ei Suomessa tilastoida samaan tapaan kuin tavanomaisesti tuotettujen kasvisten hintoja. Luomutuotteesta maksettava korkeampi hinta vaihtelee hyvin paljon jakelukanavasta riippuen. Silloin, kun toimitaan suurilla volyymeilla tukkukaupassa, on yksikköhinta selvästi alhaisempi kuin suorassa, pienten erien markkinoinnissa vähittäiskaupalle. Torikaupassa luomusta ei maakunnissa pystytä pyytämään korkeampaa hintaa kuin tavanomaisista tuotteista. Luomun lisähinta on ollut keskimäärin noin 25- 30 % tavanomaisiin tuotteisiin nähden.

Lisäkustannuksia luomussa tulee lähinnä eloperäisen kasvualustan lisäkustannusten kautta. Kasvihuonetuotannossa energian osuus tuotantokustannuksista on niin määräävä, että sähkön ja öljyn hinnassa tapahtuvat muutokset heijastuvat myös tuottajahintoihin. Periaatteessa luomukasvihuonetuotannossa on mahdollista päästä lähes samoihin satoihin tavanomaisen viljelyn kanssa. Toisaalta luomukasvihuonevihannesten torjunta-aineettomuus, maku ja joissakin tapauksissa myös varastosäilyvyys ovat olleet selkeitä myyntivaltteja.

Tuotantosäännöt

Kasvihuonetuotannon osalta tilanne on edelleen siinä mielessä erikoinen, että EU:n täsmälliset ohjeet luomukasvihuonetuotantoon ovat olleet jo vuosia keskeneräiset. Jotta kuluttajien kysyntään voidaan kuitenkin vastata, on kukin jäsenmaa tulkinnut yleisiä luomuasetuksen kohtia koskemaan myös kasvihuonetuotantoa. Sääntöjen keskeneräisyyden vuoksi on uuden kasvihuonetuotantoa suunnittelevan yrittäjän ehdottoman suositeltavaa käydä suunnitelmia läpi neuvonnan kanssa ennen investointien tekemistä! Ennen viljelyn aloittamista vanhoissa kasvihuoneissa tulee arvioida mahdollisten torjunta-ainejäämien olemassaolo. Käytännössä on havaittu, että erityisesti vanhoissa koristekasvihuoneissa torjunta-ainejäämiä voi olla pitkäänkin tavanomaisen viljelyn lopettamisen jälkeen.

Viljelytekniikka

1. Luomukasvihuoneiden lannoitus ja kastelu

Luomuvihannesviljelyn pääasialliset ravinnelähteet ovat:

  • Eläinlantapohjaiset lannoitteet, esimerkiksi kananlantarae
  • Kierrätysravinteet, esimerkiksi elintarviketeollisuudesta lihaluujauho tai tärkkelysperunateollisuuden ylijäämäliete
  • Kasviperäiset lannoitteet, esim. vihersilppu tai soijapohjaiset lannoitteet
  • Epäorgaaniset lannoitteet, kuten tuhka tai kivijauheet
  • Muut EU:n luomuasetuksen sallimat lannoitteet

Kaupallisten lannoitteiden määrä on kasvanut vähitellen. Edelleen kuitenkin luonnonmukaisten lannoitteiden käyttö aiheuttaa lisäkustannuksia tavanomaiseen viljelyyn nähden.

2. Kasvinsuojelu

  • Kasvinsuojelun osalta hyppy tavanomaisesta tuotannosta luomuun ei ole niin suuri kuin lannoituksessa, sillä Suomessa suurin osa tavanomaistenkin kasvihuonevihannesten torjunnasta hoidetaan biologisten torjuntaeliöiden avulla.
  • Hyvä viljelyhygienia, kestävät lajikkeet ja puhtaat taimet sekä tasapainoiset kasvuolosuhteet ovat luomussakin kasvinsuojelun perusta.
  • Sallituista torjunta-aineista pitää kirjaa Elintarviketurvallisuusvirasto EVIRA. Tämä lista on tuotanto-ohjeiden liitteenä. Se samoin kuin tieto tarjolla olevasta luomulisäysaineistosta löytyvät EVIRAn nettisivuilta

Energia

Energian käytön osalta luonnonmukaisen tuotannon säännöt eivät vielä ota mitään kantaa. Useimmat luomukasvihuoneyrittäjät pyrkivät kuitenkin kotimaisen energian tai esimerkiksi teollisuuden hukkalämmön hyväksikäyttöön.

Lisätietoja: ProAgrian Luomupalvelut ProAgrian asiantuntijahaku ProAgrian julkaisut Puutarhatilastot (Luke) Luomuvalvonnan tilastot (Evira) Luomulisäysaineisto (Evira) Luomutuotannon ohjeet Helsingin yliopisto, Ruralia, luomu.fi -sivusto Kauppapuutarhaliitto


Hyödyllisiä linkkejä
Päivittäjän opas
Lataa itsellesi päivittäjän ohjekirja oheisesta linkistä. Klikkaa linkin päällä hiiren oikeaa ja valitse 'Tallenna nimellä'.