Sisällysluettelo
Tuotantoehdot - luomumerkit
Luomumerkki tuotteessa kertoo kuluttajalle, että sen tuotanto täyttää luomuehdot.
EU:n luomutunnus Lehtimerkki on pakollinen luomutunnus kaikissa pakatuissa luomuelintarvikkeissa, jotka on valmistettu EU:n alueella. Lehtimerkin käyttö edellyttää toimijan kuulumista viralliseen luomuvalvontaan. Merkki kertoo, että luomutuotteen tuotannossa on noudatettu EU:n luomuasetusta ja valmistuksessa käytetyistä maatalousperäisistä raaka-aineista vähintään 95 % on luomua (esim. vesi ja suola eivät ole maatalousperäisiä raaka-aineita).
Maatalousperäisten ainesosien alkuperä pitää ilmoittaa Lehtimerkin yhteydessä, mutta merkintä ei kuitenkaan aina kerro yksiselitteisesti luomutuotteen alkuperämaata.
Suomalaiset raaka-aineet voi merkitä ”Tuotettu Suomessa”, jos vähintään 98 % maatalousperäisistä raaka-aineista on tuotettu Suomessa. Joskus pääosin suomalaisista raaka-aineista valmistettu luomutuote joudutaan merkitsemään ”Tuotettu EU:ssa” tai ”Tuotettu EU:n ulkopuolella”, koska yli 2 % käytetyistä raaka-aineista tulee muualta. Esimerkiksi hilloissa tilanne on tämä, koska Suomessa ei tuoteta luomusokeria.
Muut merkit
Aurinkomerkki on Suomen oma kansallinen luomumerkki, jolla varustetun tuotteen on täytettävä EU:n luomuasetuksen ehdot. Lisäksi Aurinkomerkillä varustetun tuotteen on oltava suomalaisen luomuvalvontaviranomaisen valvonnassa. Merkin käyttöoikeuden myöntää Evira. Aurinkomerkin voi saada sekä suomalainen että tuontiluomutuote.
Leppäkerttumerkki on Luomuliiton myöntämä ja valvoma luomumerkki, joka myönnetään vain suomalaisille luomutuotteille. Siihen voidaan merkitä tarkemmin myös alue, josta tuote on peräisin, esimerkiksi Pirkanmaa, Lounais-Suomi, Pohjois-Savo jne. Leppäkerttumerkillä varustetun tuotteen on täytettävä EU:n luomuasetuksen ehdot.
Myös Demeter-merkki kertoo tuotteen olevan luomua. Merkkiä voivat käyttää vain Biodynaamisen yhdistyksen jäsenet, jotka ovat sopineet yhdistyksen kanssa merkin käytöstä. Tuotteen ainesosista pitää 90 % olla Biodynaamisen yhdistyksen tuotantoehtojen mukaisesti tuotettuja. Merkki on Biodynaamisen yhdistyksen hallinnassa ja sama yhdistys myöntää merkin sekä valvoo sen käyttöä.
Ruotsalaista KRAV-merkkiä näkyy myös Suomessa myytävissä tuotteissa. Se on ruotsalaisten viljelijöiden hallitsema luomumerkki. Merkki on IFOAMin akkreditoima eli kansainvälisesti hyväksytty.
Luomu aineosaluettelossa
Edellä on esitetty yleisesti käytössä olevat luomumerkit Suomessa. Tuotetta ei saa nimetä luomutuotteeksi, ellei se täytä jotakin yllä olevista vaatimuksista. Jos tuotteessa on luomuaineksia, voidaan ne mainita aineosaluettelossa. Luomuainekset pitää eritellä ja siihen on Eviralla omat ohjeensa.