Luomuviljelyä harjoitetaan kaikenlaisilla ja kaikenkokoisilla maatiloilla. Tärkeintä luomuun siirryttäessä on halu ja kiinnostus kehittää tilaa pitkäjänteisesti. Pienten tilojen on hyvä erikoistua tai tehdä yhteistyötä esimerkiksi kotieläintilojen kanssa, jotta tuotteet saadaan tehokkaasti käyttöön. Isommat tilat pystyvät paremmin toimimaan laajaasti saamaan suurempia tuote-eriä markkinoille.

Luomuun siirtyminen on helpointa maatilalla, jonka peltojen rakenne on kunnossa, maat hyvissä ojissa, kuohkeita ja viljavia. Siksi pitkään yksipuolisessa viljelyssä olleet viljatilat joutuvat aluksi panostamaan paljon nurmiin. Sama pätee vihannestiloihin. Myös tehokkaat karjatilat voivat joutua miettimään tuotantotapojaan uudestaan - rehuntuotantoon on varattava luomussa enenmmän alaa kuin tavanomaisessa tuotannossa. Luomuviljelyssä käytetään paljon palkokasveja, esim. apilaa, virnoja, hernettä ja härkäpapua. Ne menestyvät parhaiten pelloilla, joiden kuivatus on kunnossa.

Luomumarkkinoilla on puutetta lähes kaikista tuotteista. Kauralla, rukiilla on parhaat markkinat. Myös valkuaiskasvit ja seokset ovat tarpeen luomukotieläintiloilla. Öljykasvit ovat yksi kannattavimmista kasveista luomussa, joten niitäkään ei kannata unohtaa. Myös vihanneksista ja hedelmistä sekä marjoista on puutetta. Kotieläintuotanto on kasvava luomuala, mutta tilakohtaisesti on ensin varmistettava markkinatilanne.

Rikkakasvit kuuluvat - ehkä harmiksemme - pellon ekosysteemiin. Luomutuottajan on sopeuduttava siihen, että rikkakasveja on kasvustossa. Rikkakasvien määrä tuleekin pitää sellaisena, että niistä ei ole erityistä haittaa sadon muodostumiselle ja sadon korjaamiselle.

Ehdottomasti tärkein keino hallita rikkakasveja on viljelijän ammattitaito. Viljelijän tulee tuntea tilansa pellot ja pyrkiä ennalta ehkäisemään rikkakasveja pellolla. Parhaita rikkakasvin torjunta keinoja ovat aktiivinen viljelykierto, peittävät kasvustot (kilpailu), peltojen hyvä kasvukunto sekä oikeaan aikaan tehtävät toimenpiteet. Myös lyhyet kesannot keväällä tai kesällä ovat mahdollisa. Aluskasveilla ja tiheällä nurmella on kuitenkin taloudellisesti ja maanrakenteen kannalta suurimmat vaikutukset rikkakasvien ehkäisemisessä.

Mekaanista rikkakasvien torjuntaa voi tehdä niittämällä, kyntämällä, äestämällä, rikkaäestämällä, kultivoimalla tai käyttämällä esim. juolannostinta (Kvick-Finn). Muita tapoja ovat erilaisten harojen, harjojen sekä liekityksen käyttä, mutta nämä soveltuvat parhaiten vihannesten ja juuresten viljelyyn.

Rikkaruohojen hallinta luomutilalla kiteytyy viljelykiertoon. Viljelemällä erilaisia kasveja (syys ja kevät kylvöiset sekä aluskasvit) estetään rikkaruoholajien lisääntyminen ylipääsemättömiin mittoihin.

Juolavehnä on pitkään ollut Suomen peltojen pahin rikkakasvi niin luomu- kuin tavanomaisessa tuotannossakin. Tavallisin se on kevyillä mailla, hiedoilla ja eloperäisillä mailla. Juolavehnä hyötyy voimakkaasta lannoituksesta. Se viihtyy hyvin sekä viljapelloilla että nurmissa.

Luomutilalla juolavehnää voidaan torjua monin erikeinoin. Yksi tärkeimmistä keinoista on saada aikaiseksi tiheä kasvusto, joka kilpailee tehokkaasti juolavehnän kanssa. Aluskasvit ovat tällöin erittäin tärkeässä osassa. Esimerkiksi englannin raiheinä pystyy kasvamaan lumen tuloon asti ja on kasvurytmiltään nopeampi kuin juolavehnä, jolloin niittämällä kasvusto voidaan hillitä juolavehnän kasvua sekä leviämistä.

Muokkauksista esimerkiksi juolannostin (Kvick-Finn) on koettu erittäin tehokkaaksi juolan torjunnassa. Myös erilaiset kultivaattorit ja ns. näännytys tekniikka toimii varsin hyvin. Muokkaus ja kesannointi kannattaa suunnitella mahdolliselle poutajaksolle, joka keväälle ennen kylvöjä tai heinäkuulle, ennen syysrypsin kylvöä.

Huolellisella ja onnistuneella kynnöllä on mahdollisuus hillitä juolavehnän kasvua ja esiintymistä.

Kaikessa rikkaruohon torjunnassa on tärkeintä saada aikaiseksi täystiheä, terve viljelykasvin kasvusto.

Ehkä paras tapa arvioida luomun satoa on vähentää tilan nykyisestä satotasosta noin 30 %. Alkuvuosina, varsinkin jos maat ovat tiiviitä tai niillä on muita ongelmia, voi olla tarpeen laskea nykysadoista pois 40 %. Kun ojitus toimii, maassa on humusta, peltojen rakenne on hyvä ja sitä ei esimerkiksi suurella puimurilla rasiteta, luomuviljan sato on ehkä vain 10-20 % pienempi kuin saman pellon tavanomainen sato.

Suurista sadoista, joille on annettu paljon ”lääkkeitä”, kannattaa luomusatoa arvioida melko suurillakin vähennysprosenteilla. Luomuun siirryttäessä maan rakennetta on yleensä parannettava. Jos töitä tehdään suurilla koneilla ja kapeilla renkailla, sadot jäävät pieniksi.

Karjanlannan käyttö nostaa tietenkin satoja, mutta vielä enemmän sen merkitys tulee ehkä esille satovaihteluiden tasaajana. Luottamalla vain viherlannoitukseen satovaihtelut ovat suuria.

Varsinkin perunan sadonarviointi on luomussa vaikeaa. Perunarutto aiheuttaa luomuviljelmille satotappioita, mutta toisaalta peruna sopii muuten hyvin luomukiertoihin. Sen ravinteiden ottokin painottuu keskikesälle ja helposti luomulannoitteilla hoidettavissa. Lisäksi rikkakasvien säätely onnistuu hyvin.

Luomuperunan hehtaarisadot ovat 10-30 tonnin välillä. Kunnon sadon edellytys on aina hyvä idätys ja rutonkestävä lajike.

Kyllä käytetään mutta ph:n ollessa Hyvä-luokassa yleensä kalkituksen tarvetta ei enää ole. Tämä johtuu siitä että luomussa ei käytetä lannoitteita, joilla olisi hapattava vaikutus kuten kemiallisilla lannoitteilla. Toisaalta on hyvä myös miettiä, mikä on viljelyn kannalta järkevin Ph luokka. Yli 6.5 Ph luokissa mangaanin liukoisuus maassa alkaa heiketä, jonka jälkeen täysipainoisen sadon saanti vaatii lehtilannoitusta riittävän mangaanin saannin varmistamiseksi kasveille. Kalkit ja muut kivijauheet ovat suurimmalta osin hyväksyttyjä luomun täydennyslannoitteita. Viljavuusluokan ollessa Hyvä, kalkitus vaihtuu usein kalin täydennykseen kivijauheilla.

Luomuehtojen mukaan luomuviljelijä voi käyttää kaupallisia hivenlannoitteita, esimerkiksi booria tai kuparia ns. todettuun tarpeeseen. Perusteena käytölle voi olla maanäyte analyysit tai havainnot kasvustossa.

Hivenravinteita saa peltoon lisätä kahdesta syystä:

1) Luomutuotannon periaatteena on ravinteiden kierrätys. Typpihuolto toteutetaan biologisen typensidonnan avulla. Muita pääravinteita kuten fosforia tai kalia on peltomaassa ja maatalouden ravinnekierrossa karjanlannan muodossa usein riittävästi. Hivenravinteita on kuitenkin paikoin niin vähän tai käytännössä ei lainkaan, että niitä on pakko lisätä, jotta niiden kierto voi alkaa.

2) Hivenlannoitteista monet ovat lähellä alkuperäistä rakennettaan, ts. niitä ei ole kemiallisesti väkevöity kuten pääravinteita sisältävät lannoitteet.

Väkilannoitteiden käytön esteenä on lannoitteiden valmistaminen kemiallisin keinoin. Käytetyt menetelmät eivät ole luomussa sallittuja.

Paljon viljeltyjä palkokasveja Suomessa ovat:

• apilat
• virnat
• herneet
• pavut.

Myös sini- ja sirppimailanen, mesikät, vuohenherne, keltamaite, linnunjalka ja linssi ovat palkokasveja, mutta Suomessa vähän viljeltyjä.

Palkokasvit sitovat ilmakehän typpeä juurinystyräbakteeriensa avulla. Puna-apilan typpisato on noin 100-200 kg N/ha. Myös virnat sitovat typpeä usein noin 200 kg/ha. Herneen ja härkäpavun typpisato jää meidän oloissamme 50-100 kg N/ha välille. Mailasilla typpisato on usein yli 200 kg/ha. Typensidonnan lisäksi varsinkin nurmipalkokasvit irrottavat maasta tehokkaasti muita ravinteita, fosforia, kalia ja hivenravinteita.

Typensidonnan ansiosta palkokasvien valkuaispitoisuus on viljoja ja heiniä korkeampi. Tämän vuoksi viime aikoina myös tavanomaisilla tiloilla on alkanut olemaan palkokasveja nurmiseoksissa.

Palkokasvien typensidonta edellyttää, että maassa on sopivia Rhizobium-nystyräbakteereita. Apiloille ja virnoille sopivia bakteereita on riittävästi monilla pelloilla, mutta herneen tai pavun nystyräbakteereita on paljon vähemmän. Sitä varten on peltomullasta kerätty sopivia bakteerikantoja ja lisätty niitä laboratoriossa. Ymppäämällä siemen näillä bakteerivalmisteilla typensidonta varmistuu. Ymppäys on tarpeellisinta herneelle ja pavulle ja apilallekin, kun niitä viljellään ensi kerran jollakin pellolla, ja varsinkin, jos maa on hapanta. Jatkuvaa ymppäystä kuitenkin voi suositella, koska esimerkiksi Luken kokeissa vihantaherneellä saatiin 1000 kakg/ha sadonlisäys lohkolla, jossa oli aikaisempinakin vuosina ollut ympättyä hernettä.

Viherlannoituksen osalta on hyvä huomioida vihermassan kautta tapahtuva humuksen lisääminen maahan. Tavallisimman viherlannoituskasvimme puna-apilan juuriston määrä on noin 5000 kg kuiva-ainetta hehtaarilla, kun se viljoilla esimerkiksi on 1000-2000 kg/ha. Hyvin monella luomutilalla on lohkoja joilla maanrakenteen osalta tarvitaan hoitotoimenpiteitä. Toisaalta syväjuurilla kasveilla tehdään tehokasta maarakenteen muokkausta, mitä muilla viljelykasveilla ei saada aikaiseksi. Viherlannoitusta voidaan käyttää esimerkiksi jankkuroinnissa rakenteen sitomiseen.

Vaikka lannoitus olisi muuten hoidettu, kannattaa huomioida apilan juuriston vaikutus maamineraalien rapautumiseen sekä ravinteiden kierrätykseen. Esimerkiksi hidasliukoisen biotiitin vaikutuksen nopeuttamiseen viherlannoitusnurmella on positiivinen vaikutus.

Toinen syy miksi viherlannoitusta tarvitaan, ovat rikkakasvien ja kasvitautien säätely. Rikantorjunnan sijoittaminen viherlannoituksen yhteyteen antaa monesti parhaimman lopputuloksen. Alkukesän mekaanisen muokkauksen jälkeen voimakkaalla viherlannoituksella jatketaan rikan torjuntaa. Vastaavasti nurmen jälkeen juolan torjunta on helppoa, koska juolan juuret ovat silloin hyvin pinnassa.

Eläimiä ei kasvateta enää lannan takia. Kotieläintuotannon ensimmäinen tavoite tilatasolla on tuottaa elintarvikkeita ja toimeentuloa viljelijälle. Eläinten rehut - ja siten myös lanta - kasvatetaan nykyään pelloilla, ei enää luonnonniityillä. Siksi eläinten pito pelkän lannan vuoksi ei kannata. Eloperäisen massan lisäys peltoon käy tehokkaammin muokkaamalla nurmen sato suoraan maahan, siis viherlannoituksena.

Kuitenkin koko maatalouden tasolla eläimillä on aina oleellinen merkitys ravinteiden kierrätyksessä. Valtaosa rehujen ravinteista jää lantaan, josta se palautetaan kiertoon eri kasveille nurmille, viljoille ja puutarhakasveille. Erityisesti puutarhakasvien viljelyssä lanta on arvokas lannoite. Siinä ravinteet ovat käyttökelpoisessa muodossa. Lanta parantaa maan rakennetta ja lannan ravinteet korvaavat vihannessatojen myötä poisvietyjä suuria ravinnemääriä. Lisäksi märehtijöillä on oma tärkeä tehtävänsä jalostaa ihmisravinnoksi kelpaamattomia kasveja kuten nurmia tuotteiksi, joita ihminen pystyy hyödyntämään eli maidoksi ja lihaksi.

Sairas eläin on aina hoidettava. Luomukotieläinten hoito tavanomaisin tuotantoeläinten lääkkein on sallittua eläinlääkärin hoidossa, mutta noudattaen kaksinkertaista varoaikaa. Antibiootteja luomutiloilla käytetään mahdollisimman vähän ja etusijalla on sairauksien ennaltaehkäisy. Monessa muussa maassa luomun ensisijaisia lääkintämuotoja ovat kasvipohjaiset fytoterapeuttiset lääkkeet sekä homeopaattiset lääkkeet, mutta niiden käyttö Suomessa on vähäistä, koska sekin edellyttää eläinlääkärin määräystä.

Tavallisimman lehmien taudin eli utaretulehdusten välttämiseksi on lypsykone pidettävä kunnossa, lypsettävä lehmät ”terveysjärjestyksessä”, ja tietenkin huolehdittava hygieniasta. Solutesti alku- ja jälkimaidosta kuuluu asiaan, jotta alkavat tulehdukset osataan hoitaa ennen kuin tarvitaan kovia keinoja. Parasta hoitoa on keventää lypsyä eli jättää maitoa tavallista enemmän utareeseen ja lisätä lypsykertoja aina neljään tai kuuteen kertaan päivässä.

Käytännössä esimerkiksi laiduntaminen, mikä on melkein kaikilla eläinlajeilla luomussa vaatimuksena, parantaa eläinten kuntoa ja ehkäisee sairauksia. Samoin vasikoiden, porsaiden ym. jälkeläisten saama ternimaito ja pitkä maitojuotto sen jälkeen antaa niille vasta-aineita taudeille suoraan emänmaidosta. Myös luomusäädösten mukaiset väljemmät tilat eläimille pienentävät tautipainetta.

Luomutilojen kotieläimille on luomutuotanto-ohjeiden mukaan taattava mahdollisuus lajinmukaiseen käyttäytymiseen. Se tarkoittaa esimerkiksi, että kaikki eläimet saavat pääsääntöisesti elää ryhmissä ja niillä on mahdollisuus liikkua vapaasti ympäri vuoden.

Lajinmukaisen käyttäytymisen salliminen tarkoittaa myös, että kanalassa kanoille on orret, tai että niille on riittävästi tilaa parvikäyttäytymistä varten. Tarhassa ulkona on mahdollista ottaa hiekkakylpyjä. Tarhassa on myös piilopaikkoja, jotta kanat voivat piiloutua tuntiessaan itsensä uhatuiksi haukan lentäessä taivaalla.

Sikalassa lajinmukaisen käyttäytymisen mahdollisuus tarkoittaa mm., että käytetään kuivikkeita, joita siat voivat tonkia tai joista emakko voi rakentaa pesän porsimista varten. Eläinten tapa hankkia ruokansa on osa lajinmukaisuutta; senkin takia luomueläimet saavat olla laitumella ja esimerkiksi sioilla on mahdollisuus etsiä tonkimalla juuria syötäväkseen.

Lajinmukaisen käyttäytymisen salliminen parantaa hyvinvointia. Luomuvasikat kasvavat nopeasti ja säilyvät terveinä juodessaan emänmaitoa. Kanalassa kanat eivät noki toisiaan kovinkaan herkästi. Siat, joilla on riittävästi puuhaa, eivät herkästi syyllisty toistensa näykkimiseen ja hännänpurentaan.

Eläinten ”hyvä elämä” myös nostaa tuotannon kustannuksia: vasikoiden juoma maito on poissa maitotilistä, ja poikimakarsinat vaativat paljon tilaa; kanojen ulkotarhojen piilopaikoista muodostuu helpolla myös piilotettuja munintapaikkoja; ja sikalan kuivikkeita voi kosteina syksyinä olla vaikea kerätä, ja varsinkaan niin hyvälaatuisina, että niissä ei ole homeita.

Kysymys tarkoittanee, että miten luomutuotteeksi voidaan nimetä tomaatti, jonka kasvattamiseen käytetään paljon enemmän energiaa (uusiutumatonta, fossiilista) kuin mitä se sisältää. Silti talvisen luomutomaatin ”kieltäminen” on vaikeaa sekä koko maatalouden että luomutuotannon kannalta. Useimmat vihannekset sisältävät vähemmän energiaa kuin mitä niiden kasvattamiseen kuluu. Avomaan viljelyssä energiaa ei kulu kasvupaikan lämmittämiseen, mutta myös muokkaukset, hoitotyöt, pakkaus ja kuljetus kuluttavat paljon energiaa.

Luomutomaatiksi voidaan nykyisten luomuehtojen mukaan nimetä myös talvella kasvihuoneessa kasvatettu tomaatti kuten myös lentotomaatti. Juuri kasvihuonevihannesten kohdalla on ehdotettu, että luomumerkintää ei käytettäisi talviviljelyssä tai ns. valoviljelyssä (talvella ja syksyllä keinovalojen varassa toimiva viljely).

Talvi- ja valoviljelyn rajaaminen luomun ulkopuolelle on sääntöjen toiminnan kannalta vaikeaa. Syksyllä ja keväällä valojen käyttö pidentää kasvukautta, lisää siten satoa ja vähentää siis energian käyttöä tuotettua kiloa kohti. Kasvihuoneviljelijöillä on olemassa myös teknisesti toimiva keino vähentää uusiutumattoman energian käyttöä siirtymällä esim. puuhakelämmitykseen.

Käytännössä kuluttaja voi tehokkaimmin ratkaista ostovalinnoillaan, miten energiaa kuluu. Ekokuluttajan periaatteena on syödä kesällä ja syksyllä sesongin vihanneksia, talvella varastojuureksia.

Kyllä. Luomutuotteiden laatu on keskimäärin korkea ja ne ovat jatkuvasti tavallisen elintarvikevalvonnan lisäksi luomutarkastusten kohteena.

Lisäksi luomutuotteiden terveysvaikutusta kohentaa niiden ympäristöystävällisyys. Käyttämällä luomutuotteita vähenee maatalouden torjunta-aineiden käyttö ja mitä todennäköisimmin myös vesistöjen rehevöityminen. Kummatkin vaikuttavat kierron kautta kuluttajien terveyteen.

Luomuelintarvikkeiden kivennäis- ja vitamiinipitoisuudet ovat usein korkeampia kuin tavanomaisten tuotteiden. Luomuvihanneksissa on usein tavallista enemmän sokereita. Haitallisia nitraatteja luomutuotteissa on tavallista vähemmän, mutta tuotekohtaisesti vaihtelu on suurempaa kuin luomutuotannon ja tavanomaisen tuotannon välillä.

Luomutuotteissa on vähemmän seleeniä kuin tavanomaisissa tuotteissa. Kotimaista kasvisruokaa syötäessä se voi olla haitta. Useimmissa tuontituotteissa ja kalassa seleeniä on enemmän. Tavanomaisissa tuotteissa seleeniä on melko hyvin, sillä sitä lisätään lannoitteisiin.

Luomuvehnäjauhoissa on vähemmän valkuaista kuin tavanomaisissa jauhoissa. Siitä on haittaa teollisessa leivonnassa, taikina ei kohoa aina odotusten mukaisesti vaan vaatisi tarkempaa leivontaa. Puuttuvat valkuaisaineet ovat taikinan muodostumisen kannalta tarpeellisia sitkoproteiineja gliadiinia ja gluteniinia. Ravintoarvoon se ei vaikuta, sillä tärkeiden aminohappojen määrä on melko vakio viljelytavasta riippumatta.

Kaikki käytössä olevat luomumerkkimme tarkoittavat pääpiirteissään samaa - viljely, kotieläintenkasvatus ja jatkojalostus toteutetaan luonnon omin keinoin ilman keinotekoisia lannoitteita, torjunta-aineita tai lisäaineita.